Tähtipäiväkirja päivä 13720. Haitallinen elämänmuoto aluksessa.

Päiviä on kulunut. Alusta on pitänyt pitää säästöliekillä. Jokin parasiitti on tunkeunut alukseen. Aluksen torjuntamekanismi kyllä tekee töitään, vaan parasiitti on sitkeä.

En ole päässyt todistamaan visuaalisesti tämän tunkeilijan olemassaoloa. Tiedän sen kuitenkin olevan täällä. Aluksen biomekaaninen koneisto toimii aika ajoin puolella teholla ja myös käyttöliittymään kaikuu hyvin erikoisia häiriöitä.
Häiriöiden haittaavuus on sitä luokkaa, että olemme nyt aluksen kanssa laskeutuneet pidemmälle pysähdykselle T4-M-p3R3 vyöhykkeellä sijaitsevalle korjausasemalle. Paikka on hyvä ja myötämielinen elämälle.

Olemme löytäneet täältä myös vastoin kaikkia odotuksia elämää. Eräs pieni maan hiiren kaltainen olio asuu eräässä luolassaan käyden aika ajoin pinnalla hakemassa syötävää. Oletuksemme on, että sen ruokavalio ei ole kovin kattava. Ympärillä kasvaa muutamia kasveja.

Mietimmekin samalla täällä, josko voisimme ottaa tuon alkukantaisen otuksen mukaamme, kun olemme lähdössä. Pitää kuitenkin vielä tarkkailla sen tapoja. Ei ole varaa kovin suuriin virheisiin.

Syötän parast´aikaa aluksen torjuntajärjestelmään energiasieppareita, jotka aluksen kokoinen entiteetti kykenee käsittelemään, mutta joka on pienemmille olemisen muodoille ainakin vahvasti häiritsevä tehden olemisen epäsuotuisaksi. Katsotaan, kuinka tämä onnistuu.

Viime päivinä ei ole tapahtunut juurikaan mitään. Korjausasemalla kävi joitain muitakin. Ne kävivät laittamassa asemaa kuntoon, muokkaamassa sen atmosfääriä suotuisammaksi happea käyttävälle elämänmuodolle, kuten itse olen.

Olen ollut majoittuneena lähinnä aluksessa. Korjausaseman tiloissa on mahdollisuus viettää aikaansa, ja näyttäisi siltä, että vastedes tulenkin olemaan enemmän korjausaseman tiloissa. Varsinkin kun alus puhdistaa energiasieppareiden avulla oman vaikutuspiirinsä päästen ehkä näin tekemällä parasiiteista eroon.

Ajatukseni ovat hieman rauhattomat. Siirryn aiheesta toiseen kirjoittaessani tätä. Ehkä olen hieman huolissani aluksesta, tai sitten olen kuormittanut neuronista verkkoani liikaa erilaisten virtuaalisten sovellusten parissa.
Joskus aikoinaan kokemusmaailmassani stimulantit, ja muutkin neuroverkkoon vaikuttavat substanssit, saivat hyvin suuren osan päivittäisessä maailmassani. Sitten kun kykenin näkemään sen olevan minulle, ja myös alukselleni, haitallinen tapa, päädyin jättämään ne pois.

Aluksi se vaati totuttelua. Jotain energiallisia voimavaroja syötettiin minuun toisista ulottuvuuksista ja kykenin jonkin aikaa ihmeisiin. Sitten jossain kohden, koetettuani aikani mennä ilman niitä, minulle tuli tylsää. Armottoman tylsää. Aloin etsimään jotain, mistä saisin irti tuntemuksia. Mikä toisi minulle syyn elää.

Hullunhauskan, näin jälkeenpäin ajateltuna, amok-juoksuni jälkeen olin väsynyt, uskomattoman väsynyt. En sitä voinut tunnustaa itselleni. Ehkei sellaista voikkaan. Ehkä joskus voisi olla tuhoon vievää tarttua kiinni heikkouteensa leijuessaan tähtipölyn keskellä. Joskus se hetken vain täytyy koittaa.

Tuon kerroin vain pohjustuksena. Neuroverkkoni tarttuu kiinni palkkiollisiin toimintamalleihin, ja rankaiseviinkin, hyvin vahvasti. Tuon opettelu, ja tavasta irtipäästäminen on ollut aikaa vievää. Vieläkin addiktiot helposti kukoistavat. Niinkuin esimerkiksi tuon virtuaalisen elämän parissa. Hakeudun uudelleen ja uudelleen sellaisiin sovelluksiin, joissa toistan samaa kaavaa saadakseni sen pienen virityksen, minkä se saa aikaiseksi. Se on hullua ja kiihottavaa.

Mutta nyt täytyy jatkaa alukseni tankkaamista.

Bonjour.