Elossa

 Osallistuin jonkin alkuperäisheimon riittiin. He lauloivat, tanssivat, kertoivat tarinoita ja tekivät niitä. Suurimpia kunnioita tämän maan päällä suodaan pienelle olemukselleni tämän todellisuuden raamien sisällä. 

Lähtökohta

Olin eksyksissä. Vaeltelin toisaalta vailla määränpäätä. Jonkin verran jo totta puhuen tympääntyneenä elämään, kyllästyneenä kaiken olevan jatkuvaan kuiskeeseen ja vain halusin rauhaan jonnekin, missä olisi hyvä olla. Menin aina vain syvemmälle niiden risteilevien polkujen maahan; tuohon viidakkoon mikä lauloi kutsuvaa säveltään. Tiesin siinä olevan haasteita, mutten jaksanut välittää. En jaksanut olla tai muutakaan, ja alukseni korjaaminen oli viivästynyt. 

En enää lopulta tiennyt, missä päin alukseni on; enkä enää edes välittänyt. Makasin monta päivää vain paikallani. Katsoin hereillä ollessani pilvien tanssia taivaankannella ja unissani risteilin erilaisissa maailmoissa. Vehreä lehtimatto makasi yläpuolellani luoden raamit taivaan näytökselleni. Jokin jättimäinen etana rouskutti lähistöltä lehtiä, kunnes lopulta se päätti kokeilla samaa minulle. Siinä vaiheessa pakotin itseni nousemaan. En vielä silti ole niin välinpitämätön, että antaisin jonkin etanan syödä minut hengiltä.

...

Paikallani olon jälkeen sain itseni aktiivisemmaksi, kun päädyin syömään tuon samaisen etanan joka oli aikonut syödä minut. Olin maatessani unohtanut syödä ja juoda, ja se vain vie minua lähemmäs jotain luonnollista horrostilaa. Siinä on olemassa vain hetki, tarpeet ovat kaukana, ja ei ole olemassa aikaa. 

Etana. ei kovin kummoisen ravintopitoinen. Mutta tarpeeksi herättämään uinuvan nälän, herättämään elämänjanon ja herättämään solujen huudon energiaa kohtaan.

Hieman sen jälkeen löysin joitain makeita hedelmiä ja niiden energian opastamana löysinkin itseni tuon heimon porteilta. Tai no, kuvainnollisesti ainakin. Heimo asui korkealle jättimäisiin puihin rakennetuissa asumuksissa. Ja vain sattumalta löysin erään kulkukäytävän, kun menin noiden hedelmien perässä.

Asumukset oli ripustettu köysiin, ja köysien ja puiden avulla tehdyt käytävät risteilivät korkeuksissa. En olisi mitenkään kyennyt ymmärtämään noiden puiden massiivista kokoa, jos en olisi päässyt näkemään kerros kerrokselta jatkuvia köysirakennelmia. Vehreys oli jotenkin lumoavaa, olin niin monesti ollut vain teollistuneiden yhteiskuntien kanssa tekemisissä, ja niissä niin monesti unohdetaan, mikä on suurempi kokonaisuus ja keskitytään vain sen hetkisen hyödyn tavoitteluun hinnalla millä hyvänsä.

Paratiisi, se voisi olla luultavasti sellainen, minkä näin tuolla puiden seassa. Tosin, voi teollinenkin kaikkeus olla paratiisi, jos sen rakentajat ymmärtävät kokonaisuuden.

Hengitys. sisään, ja ulos. Ja sen hengityksen happi, se tulee noista vehreistä lehdoista.

...

Olin siis siellä. Ihastelemassa noita rakennelmia. En vielä ollut nähnyt ketään muuta olevaa. Äkkiä kuulin takaani rapinaa ja käännyin katsomaan. Siellä oli lumoavan näköinen nuori olento, joka katsoi minua uteliaasti tutkien, ei pelokkaasti tai muillakaan intentioilla. Katsoin sitä. Häntä. En tiedä, miten hänet pronominoisin  Ehkä hän sitten. 

Siis, katsoin häntä ja hän katsoi takaisin. Jos en ollut jo lumoutunut noista rakennelmista, niin viimeistään tämä hetki lumosi minut täysin. Ensin iäisyys vaeltamassa itsekseni kaiken maailman avaruusmetallia louhien. Sitten toinen iäisyys haaksirikkoutuneena - tai no, odottamassa korjaantumista - eristyneenä ja vain hengitys seuranani. 

Rakkaus. Sitä romantisoidaan niin paljon. Rakkaus on tehnyt kipeää, se on ollut luopumista ja vastentahtoista tekemistä. Rakkaus. Niin, en tiedä oliko se rakkautta. Se oli lumoa. Se oli ihastumista. Se oli jotenkin sellaisen viattomuuden näkemisen kunnioittamista, josta itse kykenee vain haaveilemaan.

Siinä sitten katselimme toisiamme. Hetkiä kului ja lopulta - tietenkin - hetket vaihtuivat sellaisiin, joissa aika-avaruuksien toiveet olla jo hiljalleen muutoksessa pääsivät vaikuttamaan todellisuuteen. Hän nousi, hyppäsi ohuelle narusillalle ja juoksi näkymättömiin. Ja olin äkkiä yksin, lumous rinnassani ja jäämisen selkeyden tuoma musta verho silmieni edessä. 

Onnekseni tuota minun ei tarvinnut kauaa kokea, sillä kuten olettaa saattaa, löytyi luokseni äkkiä monia kasvoja katsomaan. Kuka oikein olet? näkyi monilta kasvoilta. Itse asiassa, tuntui jotenkin imartelevalta, että ollessasi kaikille tuntematon olitkin kiinnostava ja mielenkiintoinen uusi asia, etkä mahdollinen uhka ja tuho. Tietenkin, tuollaisen imartelevuuden ilmitullessa kannattaa hieman terästää vaistojaan, ettei anna sen viedä liikaa.

...

Tilanteet monesti johtavat toisiin, niin kävi nytkin. Löysimme yhteisen kielen lopulta, jossa tietenkin kääntäjäni auttoi huomattavasti. Jäin harjoittelemaan heidän kieltään ja tapojaan. Mitäpä muutakaan minulla oli tekemistä ja hekin tuntuivat vain nauttivan saadessaan minut vieraakseen ja ehkä jopa jonkinasteiseksi jäsenekseen. Aina välillä törmäsin tuon ensimmäisenä tapaamani minut lumonneen olennon kanssa. Se oli hauskaa. Hän opetti minulle tapoja ja monia asioita heidän kulttuuristaan ja tuosta maailmasta. Opin heidän nimiään eri kasveille, opin heidän tapojaan; kuinka he suhtautuivat elämään ja kuolemaan, kuinka he toimivat yhteisönä ja kuinka he elivät. 

Elin tuon pienen ajan välissä niin monta sellaista elämää, kuin mitä olin viettänyt aiemmin. Ja vielä muita elämiä päälle. Löysin jälleen hetkistä rakkauden ja kyynisyyden sisääni patoamat altaat pääsivät taas vapauteen ja palasivat omiin rauhallisiin uomiinsa. Kokonaisuus oli luonani noina hetkinä. 

Niin tosiaan. Olin siellä riitissä. Se oli heidän juhlistamisensa uudelle ja tietoisuudelle. Oli tarjolla ruokaa, laulua, sanoja ja monenlaista kuvitettua lahjakkaiden olentojen tekemää taideteosta. Olin heidän vieraanaan ja he antoivat minulle mahdollisuuden esiintyä juhlassaan. Olin otettu tuosta kunniasta. Pieni olento, minä, louhintaa vain elämäni tehnyt ja nyt kunnioitettuna vieraana tuolla vieraassa maassa vieraassa paikassa.

Sanattomuus haki suustani paikkaa yrittäessäni kertoa kokemustani. Kaiketi onnistuin kertomaan, että on ihanaa olla elossa, kun tietää tällaisen olevan olemassa.

Tähtipäivän 15805 loki loppuu.