Mystisiä löytöjä

 Painavat aamut. Tiedättekö sellaiset, kun tähtisateen haluaisi pysyvän kaukana omasta todellisuudesta ja jokainen teko ja liike tuntuu turhalta vaivannäöltä kokonaisuuden edessä. Jotenkin olisi lohduttavaa katsoa jotain muuta, kuin tuota pimeää näyttöä, joka kertoo, ettei missään sensorien kantamalla ole mitään sormenpään kokoista isompaa.

Vaikka jos sataisi. Joskus olen ollut eräässä paikassa, missä suurimman osan ajasta satoi vettä. Aluksi tuolloin nautin siitä. Tunsin itseni niin eläväksi, kun menin vesisateen keskelle ja vain annoin pisaroiden rummuttaa ihoani. Sitten sekin muuttui. Niinkuin kaikki aina tuntuu tekevän. Sade alkoi ensin ärsyttämään. Sitten aloin aina tulemaan pisaroita nähdessäni alakuloiseksi ja surulliseksi. Lopulta jokin masentuneisuus otti minut täysin valtaansa tuossa pisaroiden valtakunnassa. Nyt taas, edes oikean pisaran näkeminen nyt nostattaisi minut aivan eri leveleille.

Hiljaisuus ja aluksen jatkuva humina. Neuroverkkokin tuntuu tyhjänpäiväiseltä, vaikka kokemukset tuntuvat miltei autenttisilta ja aidoilta. Jollain tapaa tyhjiössä alkaa menettämään aika ajoin otettaan ja kokonaisuuden väri muuttuu täysin merkityksettömäksi. Se loma jossakin avarassa, eläväisessä paikassa tuntuu aina vain paremmalta ajatukselta.

...

Aamu suostui vaihtumaan johonkin toiseen. Eläväiset virrat koettivat tavoittaa, vaan jatkoin sinnikkäästi louhimista. Nyt ei vain kärsi päästää itseä vajoamaan. Loma on jo niin lähellä; aurinkoiset käsinkosketeltavat hietikot, käsistä juokseva santa. Tai vaihtoehtoisesti lumi ja hauras pehmeys. Tiedä minne sitten päädyn.

Vaan sitten sain säikähtää. Louhin erästä melko kookasta asteroidia, ja kun sain tarpeeksi aikaan, lähdin erottelemaan käsin materiaalia. Olin siirtänyt otollisen tavaran lastiruumaan ja menin siis sinne sitten. Noissa tilanteissa on hyvä mennä suojapuku päällä, kun ei voi tietää tarkkaan louhitun materiaalin koostumusta. Säteilyn pystyy helposti havaitsemaan sensoreilla, vaan on mahdollista myös, että jotain voimakasta säteilynlähdettä suojaa tarpeeksi vahva kerros jotain materiaalia, joka sitten estää havainnoinnin. Tai jotkin erittyvät kaasut, ja mitä muita vaaroja nyt onkaan...

No, kuitenkin menin sinne suojapuku päällä ja aloin käymään läpi materiaalia. Normaaleja metalleja, raskaita aineita, ja joitain hieman harvinaisempia alkuaineita. Ei kovin kummoiselta näyttänyt saalis. Vaan äkkiä, erään onton kiven sisältä hyppäsi jokin olento. Se ei ollut juuri kahta nyrkkiäni isompi, vaan pirun vihainen ja pelokas. Sähähteli minulle heti havaittuaan minut. Sitten se livahtikin kaapelikanavaan.

Alkujärkytyksestä toivuttuani - Ei ole millään tavalla yleistä tavata eläviä olentoja näiltä kappaleilta, jotka lähinnä vain ajelehtivat avaruudessa; oikeastaan en ole kuullut sitä kellekään tapahtuneen - ymmärsin myös tulevien aikojen kulun. Kaapelikanavat, jos tuo olento sattui tutustumaan ympäristöönsä esimerkiksi hampaillaan, olivat aika haavoittuvaisessa asemassa. Ja muutenkin, ensimmäinen asia, mitä näiden aluksien sisään toivoo, on jotain omituisia olentoja sekottamaan järjestelmiä.

Nyt olen sitten kehitellyt erilaisia ansajärjestelmiä; toki voisin laittaa vaan puhdistusprotokollan päälle ja mennä itse siksi aikaa kapseliin suojaan. Sillä välin kaikki ylimääräinen orgaaninen aines alukselta muuntuisi joksikin alkuliman tapaiseksi, jota käytettäisiin tulevassa ravinnontulostuksessa. Kuitenkin, jokin minussa halusi monesti suojella elämää sen eri muodoissaa, ja tässä tilanteessa en vielä kokenut olevani liian vaarallisessa tilanteessa. Kehittelin siis jonkinlaista ansajärjestelmää, jolla pyydystää elävänä tuo olento.

Sain aikaan jonkinlaisen häkin, jossa oli päälle astuttavasta vivusta laukeava luukku. Laitoin sinne syötiksi hieman kaikenlaista, sillä ei ollut oikein mitään hajua, mitä tuo olento mahtaisi syödä tai mikä sitä houkuttaisi. Jätin kaksi tällaista ansaa eri puolille paikkaa pyytämään.

Sitten seuraava mysteeri. Miten olento oli hengissä tuolla kappaleella ja mistä ihmeestä se oli sinne päätynyt. Tässä olisi kaiketi selvitettävää hetkeksi. Eipä ainakaan tylsää tulisi.