Nälkäkuuri

 Huh. OIin syömättä neljä päivää. kuluvan viidennen päivän aikana koin olevani hyvinkin elossa ja elävä. Aiemmat olivat kituuttamista, päänsärkyä ja sen sellaista. Nekin olisi voinut kyllä välttää valmistautumalla oikein, mitä siis en ihan täysin tehnyt. Silti.

Nyt olen matkalla täältä aavalta kohti olevia, eli tarkoitus olisi mennä eräälle rauhalliselle, mutta melko sosiaaliselle etuvartioasemalle. Jarveppaassa on ennestään tietämiäni ja toki myös sellaisia, joita en tiedä. Ehkä tosin etuvartioasema on jotenkin väärä termi, sen assosioi helposti sotilaallisiin toimiin. Ehkä vaikka sivistyksen etuvartioasema saa tuon jollain tavalla muuntumaan.

Tällä hetkellä hiljaisuus leikimöi pinnoissa. Tähtien matka vierelläni, alus ja kaikkeus kanssani. Hei, ja onhan täällä joku muukin. Mukanani on eräs jo jonkin aikaa tietämäni mahtava tyyppi, joka tällä hetkellä viihtyy omissa oloissaan. Utsiva, hänen nimensä, on luonnonläheiseltä planeetalta peräisin, ja olen aikaisemminkin törmännyt häneen erilaisissa taukopaikoissa. Tyyppi tekee musiikkia, pelaa ja nauttii elämästä. Melkein kadehdittavaa, totta puhuen. Jospa vain itsekin voisin, tai no, melkein kyllä voinkin, mutta kaiketi olen kyllästynyt peleihin. Joten hieman haastavaa nauttia sellaisesta.

Avaruuden värit kulkevat matkassani. Olen onnellinen olemastani ja kaikesta, mitä täällä saan kokea. Liikutukset, aallot, virtaavat läpi, hätäilemättä ja aaltoina. Energiaa, sitähän täällä ollaan. Olema, rakastan sitä. En voi oikein muutakaan sanoa. En oikein meinaa edes löytää sanomaa, mitä olen nyt kirjoittamassa lokiini. Voisin kuivan nahkeasti kirjoittaa vain missä olen, mitä ohitan ja millä nopeudella olen liikkeellä. Parsekkeja ja valovuosia, kolmiulotteisia koordinaatistoja. Mitä väliä missä olen. Ainoa mikä todella merkitsee, onko se sitten rakkaus. Melkein lähtisin väittämään niin.

Täällä aavalla, suurimman osan ajasta yksin, on välillä hankala ymmärtää, mitä sellainen rakkaus voisi olla. Toki täällä tuntee kaikkeuden olemuksen, tähdet, värien leikin ja jonkinlaisen hieman ristiriitaisen turvattoman rauhallisuuden tunteen. Aika kuitenkin kulkee kohdallani. Kohtaan olemanmuotoja, ja sen hetkisellä päätökselläni voin valita suunnan, miten heidät kohtaan. Tapoja ja olemuksia on niin paljon, että jokaisen kohtaaminen juuri heidän tavallaan on jo ehkä haastavaa; tai sitten pitää olla ylitehokkaat peilisolut, jotka pystyvät peilaamaan toisista persoonanpiirteitä tuntematta heitä laisin. Ja tuolloinkin helposti törmätään konfliktiin, jos ei toinen ole tasapainossa olemisensa kanssa. 

Ehkä luottamus itseen, maailmaan ja toisiin oleviin yhdessä olemisen eri tasojen kanssa pystyy silti pitämään meitä pinnalla täällä. Paljon on ikäviä kohtaloita, vaan väittäisin, että hyviä kohtaloita on enemmän. Olema. Kummallinen kokoelma olemanmuotoja. 

Näihin sanoihin alan kaiketi lopettamaan tämän kertaisen lokin. Kun ympärillä ei oikein tapahdu mitään ja filosofiakin keskittyy oleman rakkauteen, niin sanat vain jäävät roikkumaan omaan todellisuuteensa. 

Tähtisykli 15687, jossain aavalla.